Tervetuloa katselemaan leipomiskokeilujani! Palautetta ja ideoita otan mieluusti vastaan. Ja muutaman extra-tunnin vuorokauteen ideoiden toteuttamista varten. ;)



keskiviikko 29. joulukuuta 2010

"Jää-kukka-kakkuja"


Siis leivontaahan tää ei oo, mutta olipahan pakko laittaa tännekin. :)

Talvipuutarhani mun...

Alkoi hyasintit kukintonsa avattuaan kirveltää niin pahasti taas silmiäni sisätiloissa, mutta kun en roskiinkaan raaskinut heittää, niin piti ottaa maitopurkit avuksi.

Eli tyhjiin maitopurkkeihin vettä ja sitten kukka ylösalaisin sinne ja ulos jäätymään. Helppoa, hauskaa ja kiva tapa saada hyasintitkin kukkimaan vaikka maaliskuulle. :)

Ja oli sitten pakko jäädytellä myös noita tulppaaneja ja lisäksi ihan vaan vettä jääpaloiksi. Osa kalikoista värjättiin tytön kanssa vesiväreillä hiukan punertaviksi.



Säävaroitus!


Luvassa eteläiseen ja keskiseen Suomeen huonoa lumiukkokeliä... viimeistään sitten toukokuussa! :)

Näitä hauskoja sulaneita lumiukkoja on näkynyt niin monessa blogissa, että vielä oli ihan pakko itsekin kokeilla. Vielä oli purkissa syömättä Suomi-pipareita, joten laitoin niiden päälle puolikkaita vihreitä kuulia ja päälle pursottelin pikeeriä. Yksityiskohdat tehty sulalla suklaalla ja nenät sokerimassaa.

Muutamasta tuli vaan tyttären mukaan liian iloisen näköisiä... ;)

Täytekakkua




Tämmöinen simppeli kakku pikaisesti tännekin näkyville. Kokosin irtopohjavuokaan yhdestä 4 munan vaaleasta kääretorttupohjasta. Väleihin laitoin purkillisen säilykemangoa murskattuna sekä appelsiinituorejuustosta, vispikermasta sekä appelsiini-suklaahippumousse-jauheesta tehdyn täytteen, johon lisäsin vielä raastettua tummaa suklaata.

Päällä "oikeeta kermaa" sekä sulalla suklaalla tehtyä ristikkoa. Ja olipa tuolla yksi marsipaanienkelikin siihen laittaa.

Alla vielä kuva leikatusta kakusta, näkyy sitten kerrankin sitä täytettäkin. ;)


maanantai 27. joulukuuta 2010

Valkosuklaa-juustokakku glögi-puolukkakiilteellä


Joulupäivänä kahvilla nautittiin tästä kakkusesta.

Pohja piparimurusta ja voista, täyte 2dl kuohukermaa, 2 valkuaista vaahtona, rasia maustamatonta tuorejuustoa, 250g valkosuklaata sulatettuna, 3 liivatetta ja tilkka vettä, ripaus sokeria.

Päällä 2,5dl glögitiivistettä ja vajaa desi vettä sekä 4 liivatetta.

Ripottelin hyytyneen juustotäytteen päälle ensin kohmeisia puolukoita ja sitten vasta glögi-liivate-kiilteen. Nuo puolukat vain sitten päättivät lähteä uimaan ja seikkailemaan pitkin kakun pintaa ja jähmettyivät lopulta näille paikoille... ;)

Joulupullaa


Vielä piti tehdä tavallista joulubostonia. Välissä on vadelmamarmeladia ja kanelia, päällä sokeroituja kirsikoita ja mantelilastuja sekä raesokeria. Pulla on aina pop! :)

Joulukukkana kakut päiväkotiin


Puhtaasti lapsityövoimalla tehdyt jouluiset täytekakut lähtivät lasten päiväkotiin. Tämä jo paketissa oleva on poikieni (vajaa 3v. ja 4,5v) käsialaa. Possut, tontut, kuuset ja tähdet sulassa sovussa. ;) Pursotukset eivät tästä pahemmin näy, mutta ne tehtiin yhteistyössä pienemmän ja isomman pienen kanssa. Myös kananmunanrikkomis- ja kermanvatkausvuorot puhumattakaan väliin tulleiden banaanien pilkkomisvuorosta oli tarkoin jaettu. ;)

Kakkujen toisessa välissä oli luumuinen täyte ja toisessa banaania ja kermavaahtoa.

Tyttö vastasi sitten itse toisen kakun koristeista ja pursotuksista, kimalteen määrää jouduin kyllä rajoittamaan, kun neiti olisi halunnut laittaa koko purkin kuuseensa ja enkeliinsä... ;)


Jouluinen Rocky road -makeinen


Ja taas sarjassamme "sitä mitä kaapista löytyy" -kokeilu. En millään jaksanut ruveta fudgen keittoon, joten oikaisin hiukan joulukarkkien tekemisessä. Kaapista löytyvistä aineista kokosin hyvän sekoituksen ja jäähdytin jääkaapissa seuraavaan päivään. Kulhossa kävi tiuhaan tahtiin pienten käsien sutina, joten maistui siis niin isommille kuin pikkuisillekin. :)

Tässä omassa versiossani oli kuivattuja karpaloita, rusinoita, cashew-pähkinöitä ja murskattuja pipareita. Näiden sekaan sekoitin sulatettua tummaa ja valkoista suklaata sekä hiukan punaisia candymeltsejä. Mukaan olisin kyllä laittanut myös vaahtokarkkeja, mutta niitäpä ei kaapista löytynyt tähän hätään --- seuraavassa kokeilussa niitä sitten jo olikin. :)


Jouluisia lahjoja ja tarjoiluja


Joulukukkana lähti matkaan tämän näköinen kakku. Välissä kermavaahtoa ja luumusosetta, päällä punainen marsipaani ja valkoisia sokerimassasta tehtyjä lumihiutaleita. Pursotukset flora vispistä.


Tässä vielä kuva kakusta ennen pakkausta.



Kavereiden kyläillessä tein tarjolle luumujuustokakun, mutta lisäsin päälle ohuen kerroksen kermatuorejuusto-täytettä valkosuklaalla hyydytettynä. Päällisen punaiset koristeet ja reunan kiertävä punainen reunus on tehty punaisista Candymeltseistä.


Tarjolla oli myös perinteistä mokkapalaa hiukan jouluisaksi tuunattuna.

Piparitalo, pipariauto ja ihan vaan pipari...


Perinteinen itsenäisyyspäivän ohjelma sisältää meillä piparitalon tekemisen. Tällä kertaa tyttären 6v. kanssa saatiin tämän näköinen joulutalo aikaiseksi. Mutta kun nuorimmainen totesi haluavansa tehdä pipariauton, joutui iskäkin sitten hommiin poikien kanssa auton kaavoja suunnittelemaan. :)





Iskän ja poikien aikaansaannoksena siis pipariauto.


Ja lopusta taikinasta vielä läjä lumihiutaleita, ihan kun sitä lunta ei muuten olisi tarpeeksi. :)

lauantai 4. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän Suomi-piparit


Kollegiaalisella yhteistyöllä valmistui työpaikan itsenäisyysjuhlan pienille esiintyjille jälkiruuaksi Suomi-piparit; kollega leipoi piparit illalla ja minä aamulla pikaisesti koristelin ne. Koristelu tehty sihtaamalla tomusokeria ja pursottamalla sinisellä Wiltonin värillä värjätystä tomusokerista risti.

Hyvää Itsenäisyyspäivää! :)

Pipari-boston


Taas tuli kokeiltua erilaista bostonia. Jossain näin viime viikolla ohjeen pipari-bostonista, eli kaulitun pullataikinalevyn päälle laitettiin ohueksi kaulittua piparitaikinaa. Oli kyllä kokeilemisen arvoinen ohje! Teen toistekin.

Päälle ripottelin kaneli-sokeria ja laitoin paistamisen loppuvaiheessa vielä pinnalle pienen pieniä piparitaikina-kuusia. Muutama boston lähti viemisinä, mutta jäi kotiinkin maisteltavaa. :)


Jouluinen juustokakku


Tässä taas versio kakusta, joka on tehty "siitä mitä kaapista löytyi". Pohjana digestive+voi seos, jota maustettu kanelilla. Olisi kyllä kannattanut käyttää piparimurskaa pohjana, jolloin olisi varmasti ollut enempi jouluinen maku. Välin täytteeseen laitoin (muistaakseni ;) ) mascarponea, rahkaa, 2prk vauvojen kuningatarsosetta, flora vispiä, tomusokeria, 8 liivatetta ja tilkka mustaherukkamehua. Päällisen kiille on tehty glögistä ja liivatteesta, mutta olisi kannattanut tehdä kiille kokonaan glögitiivisteestä, jotta maku olisi ollut hiukan räväkämpi.
Päällä pieniä hopeisia koristekuulia.

Puna-vihreä raitakääretorttu

Yritys hyvä kymmenen... yritin "jouluista" raitaa, mutta kyllä nämä punaisen ja vihreän sävyt meni enempi kyllä tällä kertaa tuonne uudenvuoden ilotulituksen puolelle...

4 munan kääretorttupohja, josta puolet värjätty punaiseksi, puolet vihreäksi. Välissä mansikkahilloa sekä laktoositon vispikerma, jonka joukkoon murensin piparia.

Adventtikahvi-tarjoilut työpaikalla


Työpaikan tapa koota henkilökunta yhteen hetkeksi ennen jouluhässäkän alkua. ;) Tarjoiluihin otin osaa leipomalla sitä sun tätä.

Baileys-juustokakku suklaareunoilla, inkivääriruudut, marianne-marengit, taateli-boston, täytekakku, pinaatti-feta-piirakka...


Jouluinen (laktoositon ja gluteeniton) täytekakku luumujuustotäytteellä. Käytin kakun välissä siis luumujuusto-kakun täytettä. Lisäsin vain yhden extra-liivatteen, että pysyy kasassa varmemmin. Koristeet marsipaania ja sokerimassa.


Vielä (huono) kuva baileys-kakusta. Tein samalla ohjeella kuin täällä blogissa aiemminkin tehty baileys-kakku, ohje on Kinuskikissan. Pohjana käytetty minttu-Dominoja.

Inkivääriruudut tein Kotivinkin ohjeella, ensikokeiluni. Oli erilainen kokemus ja jos yhtään inkivääristä tykkää, niin kannattaa kokeilla.
Inkivääriruudut (n.35kpl)
Pohjataikina:
6dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2tl inkivääriä
2,5dl sokeria
250g jääkaappikylmää voita
Inkivääri-karamellikuorrutus
150g voita
3/4dl vaaleaa siirappia
1,5rkl inkivääriä
3,5dl tomusokeria
Yhdistä pohjataikinan aineet voita lukuunottamatta.Pilko voi n.2cm kuutioiksi. Nypi voi kuiviin aineisiin, että saat tasaisen murumaisen taikinan. Vuoraa 20x30cm:n kokoinen suorakaiteen muotoinen vuoka leivinpaperilla. Painele taikina tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Paista 175 asteisessa uunissa n.40min. Anna jäähtyä.
Valmista inkivääri-karamellikuorrutus. Mittaa voi, siirappi ja inkivääri kattilaan. Kuumenna seosta, kunnes voi sulaa. Siivilöi tomusokeri sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada kuorrutus pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Nosta levy leivinpaperin avulla vuoasta ja leikkaa se n. 4x4cm:n ruuduiksi.

Luumujuustokakku


Vastaavanlaista jouluisen luumuista juustokakkua olen tehnyt aikaisemminkin, mutta tätä ohjetta kokeilin suoraan Kotivinkin ohjeen mukaan. Pohjana toimisi mielestäni hyvin myös piparit, sitä siis ensi kerralla!

pohja:
175g kaurakeksejä (laitoin digestivejä)
1tl kanelia
1tl neilikkaa
75g marg./voita

täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
250g maitorahkaa
1,5dl sokeria
1prk (300g) luumumarmeladia
2dl vispautuvaa kermaa
2rkl vahvaa kahvia tai sitruunanmehua
5 liivatelehteä

Koristeeksi laitoin kanelia, sokerimassasta tehdyn lumihiutaleen ja hopeisia nonparelleja.

Valmista pohja murskaamalla keksit, lisää mausteet ja rasva. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuon pohjalle. Laita liivatteet likoamaan. Sekoita tuorejuusto, rahka, sokeri ja luumumarmeladi keskenään. Vaahdota kerma ja lisää se tuorejuustoseokseen. Kuumenna neste ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivateseos täytteeseen ohuena nauhana. Tasoita täyte vuokaan pohjan päälle. Anna hyytyä yön yli.

Taateli-boston


Kotivinkissä (17.11.2010) oli monta kokeilemisen arvoista ohjetta. Yksi niistä oli taatelipuustit, joita sovelsin nyt tähän boston-pullaan. Eli kaulitsin pullataikinan ja levitin sille keittämääni taatelihilloa. Levy rullaksi ja paloiksi irtopohjavuokaan. Päälle ripottelin voitelun jälkeen mantelilastuja ja raesokeria.

Taatelikakku ei ole minun makuuni, mutta tässä pullassa taateli toimi loistavasti ja antoi jouluista makua!

Taatelihillo: (riitti puolen litran pullataikinaan)
250g kuviattuja taateleita
2dl appelsiinimehua
1tl kanelia
1/2 tl neilikkaa

Mittaa kaikki aineet kattilaan. Keitä n.3min, kunnes taatelit ovat pehmenneet. Aja täyte tasaiseksi sauvasekoittimella.


Raitakääretorttu (gluteeniton, maidoton)


Ärhäkän pinkki-raidallinen kääretorttu. Pohja 4 munan kääretorttupohja, mutta jauhoina gluteeniton jauhoseos ja perunajauho. Täytteenä mansikkahilloa sekä tomusokerista ja maidottomasta margariinisti tehty kreemi.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isäinpäivää! :)


Lapset ikähaarukalla 2, 4 ja 6 vuotta koristelivat kakun itsetekemillään koristeilla. Pursotukset teki vanhin, 6v. neiti näpsä. :)

Tuo iskän sänkyyn saama "varsinainen aamupala" oli kyllä huippu. Puhumattakaan sen tekemisestä. 2-vuotias oli ihan fiilareissa, kun sai siivuttaa juustohöylällä kurkkua, 4-vuotias taas innoissaan omasta herkustaan lauantaimakkarasta, josta tuli tällä kertaa perhosia. 6-vuotias kuori ja pilkkoi mandariinin ja huolehti muutenkin tuosta iskän vitamiinien saamisesta! :)

Pienet ilot on ne parhaat ilot!

Leivos-kokeiluja


Tuli ostettua tässä syksyllä tuollainen muffinssipellin tapainen, jossa saa paistettua 12kpl ihania "pikkukakkuja". Paistoin pellillä sacher-taikinasta kokeiluerän pakastimeen ja tässä eräänä iltana sitten otin ne sulamaan, kostutin vaniljamaidolla ja pursotin keskustan syvänteeseen appelsiinituorejuusto-vispikermaa, laitoin koristeeksi nonparelleja ja sulasta suklaasta pursotettuja koristeita. Kätevä pelti, tässähän heräsi paljon ideoita mitä kaikkea sillä voisi tehdä...

Halloweenia!


Halloween-aikoihin tehtyjä "mädäntyneitä kissanpäitä" tyttären nyyttäreihin ja aikuisten makuun cappucinovaahto-banaanisiivuilla täytetty pikkuinen kakku, jossa päällä kerma-suklaa-seos ja tomusokerista sabluunan avulla sihdatut kurpitsat.

"Mädäntyneissä kissanpäissä" on alla banaanimuffinssit, päällä kick-patukka-kerma-pursotukset ja kissanpää-salmiakki. Murskattu banaani kun vielä tummuu paistetuissa vaaleissa leivonnaisissa, niin halloweennin kunniaksi itse muffinssit näyttivät siltä, kuin ne vilisisivät pieniä mustia matoja. ;)



Ja lapsityövoimaa vielä banaanimuffinssien teossa... ;)

Täytekakkuja lokakuun varrelta




Pitkästä aikaa päivityksiä. Leiponut olen, mutta tänne asti niitä ei tunnu saavan sitten millään...

Tässä kuitenkin pari kakkua. Ylempi nautittiin vieraiden kera omalla kokoonpanolla. Välissä banaanisiivuja, sitruunatuorejuustokermaa ja päällä itse keitetty kinuski sekä floravispistä pursotukset. Nyt tuntuu, että mulla on meneillään jokin banaanikausi, kun sitä on mennyt leivonnaiseen kuin leivonnaiseen. Mutta se vaan on niin "varma" valinta ja tasapainottaa muuten niin makeita leivonnaisia. :)

Alempi kakku meni syystalkookakuksi. Välissä on pieni sacherkakkupohja, jonka väliin
laitoin lakkahilloa. Tuon sacherkakkupohjan "upotin" sitten valkosuklaiseen täytteeseen, jota on siis sekä sivuilla päällä että myös vähän välissä. Tämä onnistui kokoamalla kakku sacherkakkupohjaa suurempaan irtopohjavuokaan.

Päällisen ruusut ja lehdet molemmissa sokerimassaa.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Syksyinen (ja suklainen) synttärikakku


Tämmöinen lähti töihin aamukahville (ja hiukan päiväkahvillekin), kun työparille tuli 25v. ja vähän päälle mittariin. Pohjana on 4 munan kaakaojauheella suklaistettu kääretorttupohja, kostutus maidolla. Väleissä ohuelti Semperin mangososetta ja täytteenä mangososeesta, kermasta ja mangopassionmoussejauheesta tehty mousse. Päällä ohuelti omenasosetta ja sen päällä kerma-sulasuklaa-seos. Pursotukset sulalla suklaalla maustettua flora vispiä ja pursotusten väleissä kaakao-pähkinä-vohvelikierteitä. Koristeet on tehty sokerimassasta, hiukan kimalletta ja koristesokeria. Että semmoinen sekoitus tällä kertaa! :)



Tässä vielä illan hämärässä otettu kuva ilman koristeita, jotka huitaisin sitten vasta aamulla lähteissä kakun päälle.