Tervetuloa katselemaan leipomiskokeilujani! Palautetta ja ideoita otan mieluusti vastaan. Ja muutaman extra-tunnin vuorokauteen ideoiden toteuttamista varten. ;)



sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Runeberginkakku


Piti kokeilla liputuspäivän kunniaksi kahvipullan tekoa uudella reseptillä. Ohjeen tähän Runebergin kakkuun löysin Pirkka-lehdestä. ( Siellä nimellä Runebergin vadelmakakku.) Koristelun tein kuitenkin perinteisemmin kuin Pirkan ohjeessa. Tämä oli muuten samalla kätevä keino tuhota viimeiset joulupiparit. Ja niin aikuisetk kuin lapsetkin tykkäs. :)

Ohje:
150g voita/marg.
1,5dl sokeria
2 munaa
3dl vehnäjauhoa
2tl leivinj.
2tl vaniljasok.
1rkl leivontakaakaota
1dl vadelmahilloa
1dl piparimuruja

Kostutus:
0,5dl vettä
0,5dl rommia (käytin konjakkia)
2rkl sokeria

Koristeluun tomusokeria ja vadelmahilloa.

Vaahdota munat ja sokeri, vatkaa joukkoon munat yksitellen. Sekoita joukkoon hillo ja yhdistetyt kuivat aineet. Lisää lopuksi piparkakkumurut. Paista n. litran vetoisessa voidellussa vuoassa 175-asteessa alimmalla tasolla n.45min. Kumoa kakku jäähtyneenä. Kuumenna kostutusliemen ainekset ja lusikoi kakun päälle. Anna kakun vetäytyä vaikka seuraavaan päivään ja koristele.

Itse käytin kostukkeena hiukan vedellä laimennettua konjakkia, en siis kuumentanut seosta, hyvin toimi niinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti