Tervetuloa katselemaan leipomiskokeilujani! Palautetta ja ideoita otan mieluusti vastaan. Ja muutaman extra-tunnin vuorokauteen ideoiden toteuttamista varten. ;)



maanantai 5. huhtikuuta 2010

Keväinen täytekakku


Pääsiäissunnuntaina oli tarjolla tämänlaista kakkua. Täyte oli aivan huippua, siitä kiitos Kinuskikissan (http://www.kinuskikissa.fi/?p=6554) ohjeelle, jota hiukan muokkasin. Pursotukset tuli tehtyä jo hiukan kiireellä, että kakku ehti pöytään ja alkuperäinen tarkoitus oli käyttää violetin sijasta keväisen vihreää, mutta joku kumma (?) oli pakannut laukkuuni vihreän sijaan violetin värin pääsiäisen viettoon lähtiessä... ;) No, mutta onhan violettikin pääsiäisen väri, vai mitä?

Pohjaksi leivoin kaksi 4 munan kääretorttulevyä, joista jäi vielä yli pohjat yhteen minikakkuun. Täytteenä on 4 banaania siivuina, joiden päälle puristettiin puolikkaan sitruunan mehu tummumisen estämiseksi. Kostutukseen käytin Spriteä noin desin verran. Kukkakoristeet ovat marsipaania ja sokerimassaa, narsissien heteet riisinuudelia. Päällä myös hiukan valko-kultaisia nonparelleja.

Kakku tarjottiin siis sunnuntaina, mutta perjantaina keitin jo 4dl kuohukermasta ja 4dl fariinisokerista Kinuskikissan ohjeen mukaan kinuskia, jonka laitoin siten yön yli jääkaappiin kylmenemään. Lauantaina tein kääretorttupohjat ja vatkasin keittämäni kinuskin vaahdoksi. Täyte koostui siis tästä kinuskivaahdosta, purkista vatkattua flora vispiä ja maustamatonta tuorejuustoa. Täyteseoksen levitin kakun kahteen väliin lauantaina banaaninsiivujen päälle ja annoin kakun hyytyä irtopohjavuoassa jääkaapissa sunnutaihin, jolloin tein pursotukset floravispistä ja rahkasta.

Tässä vielä tuon täytteen aineosat:

4dl kuohukermaa
4dl fariinisokeria (nämä siis erikseen kinuskivaahdoksi)

2,5dl flora vispiä
200g maustamatonta tuorejuustoa (käytin kevyt versiota 3% rasvaa, kun tuntui muutenkin tuo täyte jo niin tuhdilta ;) )

Ja kakku täytteineen oli todella hyvää, vaikka itse sanonkin. Tuo kinuski ja banaani passasivat yhteen täydellisesti ja katosi niin pieniin kuin isoihinkin suihin kolmessa sukupolvessa! Teen varmasti tätä täytettä vielä monta kertaa!

(Vielä pakko mainita, että vihdoin sain tuon lehtityllan hommattua, tosin liian pienen, kun isommat oli loppu, mutta kyllä sillä vaan saa kivasti pursotettua, kunhan vaan saan ensin enemmän harjoiteltua!)

1 kommentti:

  1. Kaunis kakku =) Tulin vuorostani vastavierailulle ja jatkossakin tulen sinun tekeleitäsi kurkkaamaan.
    Hyvää kevään odotusta =)

    VastaaPoista