Tervetuloa katselemaan leipomiskokeilujani! Palautetta ja ideoita otan mieluusti vastaan. Ja muutaman extra-tunnin vuorokauteen ideoiden toteuttamista varten. ;)



lauantai 11. helmikuuta 2012

Cars 2 leffan "vihreä romuauto" -kakku

Nuorimmaisen 4v. kakkutoiveena oli vihreä romuauto Cars 2 elokuvasta. No, onneksi toiveenakin oli romuauto, ei meinaan aika antanut myöten sen kummempien koristeiden tekemiseen, joten tällaisella simppelillä versiolla mentiin...

Lakujuustokakku

Tällaista oli pakko kokeilla ja koukkuun jäin. Omasta päästä lähdin kokeilemaan, kun teki mieli juustokakkua ja lakukastike tarttui kaupasta mukaan. :) Digestive+rasva-pohja, täytteessä 4dl kermaa, 2 valkuaisen vaahto, maustamaton tuorejuusto prk sekä purkillinen lakritsakastiketta ja 6 liivatetta. Reunoilla kermavaahtopursotusta, lakumatosta suikaleita ja pinnalla turkinpippurirouhetta.

Hyvänä vinkkinä jo sain sitruunan maun lisäämisen tähän, joten ensi kerralla ehkä sitruunatuorejuustoa mukaan tai päälle toinen kerros, jossa limecurdia/sitruunatuorejuustoa tms. sitruunaista antamassa makua. Makuyhdistelmänä laku+sitruuna varmasti toimii!!

Pukin muori -kakkua vai tonttutyttö? :)

Samoille työpaikan joulukaffeille teimme tiimillä tämänkin kakun, miesväkeä ajatellen. :)

Joulupukki k-18

Työpaikan pikkujouluihin tiimityöllä tehty joulupukki. Komia tuli, kelpas syödä. :)

Halloween-kakku

Tällainen nopeasti ja helposti kasattu kakku tuli tehtyä halloweenin tietämillä, jotain karmaisevaa siihen yritin silmillä ja mato-karkeilla saada aikaiseksi... Veripisarat päällä ovat punaista elintarvikeväriä roiskittuna. Silmät tein sokerimassasta.

Maraton-kakku juoksijalle


Pyynnöstä tein syksyisen maraton-kakun lokakuussa. Vähän oli ideat maratonin suhteen hakusessa, kun en halunnut lähteä lenkkari-kakkua tekemään, mutta jonkinlaisen punaisen langan tähän yritin keksiä. :)

Pikku-Pandoille pandakakku


Tyttären joukkueelle Panda-teemalla kakkua. Harmaat pursotukset Kick-patukoilla maustettua kermaa. Tämä tuli tehtyä syyskuussa, mutta pääsi tänne asti pienellä puolen vuoden viiveellä... :)